Työkavereina ystäviä

15.10.2019

JES:n toiminnan yksi ulkopuolelle näkymättömimmistä, mutta tekijälleen opettavaisimmista pesteistä on talousvastaavan homma. Tämän vuoden talousvastaava Tommi Sassi tuntee itsensä supersankariksi, kun tilinpäätöksen tekeminen sujuu, ja epämukavuusalueelle sukelletaan, kun laskutusjärjestelmä temppuilee. Mokat tuntuvat pahalta, vaikka eivät olisi omasta tekemistä kiinni.

– Jos et tee välillä virheitä, et tee mitään muutakaan, huomauttaa Tommi virheiden väistämättömyydestä.

Talousvastaavan homma vaatii JES:n hallituspesteistä kenties eniten itsenäistä puurtamista. Tommin JES-arki onkin monesti pullollaan budjetteja, tositekansioita ja laskutusta.

Tommi haki talousvastaavaksi, koska koki, että hänellä on annettavaa pestille ja pestillä hänelle.

– Oma homma on paljon sitä, mikä ei näy, mutta mahdollistaa kaiken muun, tiivistää Tommi.

Pitkät illat kirjanpitoaineistojen parissa ovat opettaneet Tommille paljon sellaista, mitä muualta ei olisi oppinut. Mies kertoo, että jopa luennoilla jaksaa kuunnella ihan eri tavalla, kun opittua teoriaa pääsee hyödyntämään käytännössä parhaimmillaan heti samana päivänä.

– Talousvastaavan roolissa saa hyvin kattavan käsityksen koko yhdistyksen toiminnasta, taloudesta ja sitä ohjaavista lainalaisuuksista. Vajaa vuosi puikoissa on opettanut tekemisen kautta taloushallinnosta, kokonaisuuksien hallinnasta ja yhdistystoiminnasta enemmän kuin olisin koskaan oppinut kuuntelemalla luentoja tai muiden kokemuksia.

Juuri oppimisen vuoksi Tommi alunperin haki pestiä talousvastaavana. Taustalla miehellä oli reilun vuoden verran opintoja kauppiksessa, harjoittelu Talenomin ERP-yksikössä ja parin kuukauden työkokemus kirjanpidon parissa.

– Talousvastaavan pestissä ja JESsissä eniten kiinnosti sen tarjoamat mahdollisuudet oman osaamisen kehittämiselle. Ajattelin, että tällä pestillä oli minulle eniten annettavaa, ja minulla sille, muistelee Tommi hakemisensa taustoja

Vaikka talousvastaavan pestissä pääsee perkaamaan kirjanpitoa yksinään, on talousvastaava saumaton osa JES:n tiimiä. Hauskimmiksi asioiksi Tommi nimeääkin hallituksen yhteiset hetket.

– Parhaat hetket vuoden aikana ovat tulleet hallituksen kanssa yhteisestä tekemisestä tapahtumissa ja omista onnistumisista. JES:n hallitus on määritelmä sille, millaista on tehdä töitä ystävien, eikä vain työkaverien kanssa.