Luulo ei ole tiedon väärti

19.10.2018

Ihminen on samanaikaisesti hyvin monimutkainen, mutta toisaalta melko yksinkertainen otus. Tiedemiehet eivät ymmärrä aivojemme toimintamekanismeja täydellisesti vielä tänäkään päivänä. Tästä huolimatta mielemme on melko helposti vietävissä ja ajatusmaailmamme on hyvin altis vaikutteille. Maailmankatsomuksemme pohjautuu usein subjektiivisten havaintojen pohjalta tehtyihin johtopäätöksiin. Nämä johtopäätökset antavat taas raamit sille, miten suhtaudumme eri asioihin ja mitä mieltä niistä olemme. Näin muodostamme mielipiteitä. Mielipiteitä meistä itsestämme ja mielipiteitä kanssaeläjistä. Mielipiteitä siitä, miten asiat ovat ja miten ne eivät ole.

Se, mitä mieltä olemme erinäisistä asioita, vaikuttaa suuresti siihen, miten elämäämme elämme ja mihin uskomme. Näin ollen meidän mielipiteillä ja näkemyksillä on hyvin suuri rooli elämässämme. Mielipiteitämme ja koko ajatusmaailmaamme on kuitenkin melko helppo ohjailla suuntaan, jos toiseenkin. Markkinoinnin saralla tutkijat ovat löytäneet monenlaisia tehokeinoja, joiden avulla ihmismieleen on mahdollista vaikuttaa. Suuri osa noista tehokeinoista ei ole tähtitiedettä. Oikeastaan iso osa niistä on hyvin yksinkertaisia juttuja. Yksi hyvä esimerkki ihmismieleen vaikuttamisessa toimivasta tehokeinosta on toisto. Mitä enemmän tiettyä viestiä toistetaan, olettaen, että viestin sanomalle annetaan riittävän vankat perustelut, sitä enemmän ihmiset alkavat pitää tuon viestin sanomaa ainakin osittaisena totuutena.

Ihmisen uskomat totuudet ovat siis muovautuneet hyvin pitkälti niiden viestien pohjalta, joita hän on kuullut lukemattomia kertoja, kerta toisensa jälkeen. Tämä ei silti suinkaan tarkoita, että kaikki meidän uskomuksemme olisivat muidenkin ihmisten mielestä tosia. Helppo tapa ymmärtää tämä asia on ajatella kahta ihmistä, jotka edustavat kahta toisistaan poikkeavaa uskonlahkoa. Toisen jumala on toiselle vain sana muiden joukossa ja päinvastoin. Mutta mitä tekemistä tällä kaikella on sitten meidän jokapäiväisessä arjessa?

Oletko koskaan miettinyt, viestivätkö sinun tekosi sellaista mielikuvaa muille ihmisille, mitä haluat heille välittää? Eli annatko muille ihmisille sellaista toistoa, jollaisena ihmisenä sinä haluat heille näyttäytyä?

Tulee muistaa, että se, millainen olet omasta mielestäsi, ei välttämättä ole muiden ihmisten mielestä totta. Mikäli sanasi ja tekosi ovat ristiriidassa keskenään, et pelkästään ole muiden silmissä epäuskottava, vaan olet myös vaarallisella itsepetoksen tiellä. Tällöin muiden ihmisten mielestä saatat olla hyvinkin erilainen ihminen, kuin millaisena itse itseäsi pidät. Jos esimerkiksi olet aina ollut sitä mieltä, että olet sosiaalisesti etevää tyyppiä ja tulet ihmisten kanssa hyvin toimeen, niin se on toki sinun totuutesi. Jos kuitenkin olet helposti muita ihmisiä tuomitsevaa sorttia, etkä ole kovinkaan hyvä tarkastelemaan asioita toisen ihmisen näkövinkkelistä, niin mitäpä luulet. Pitävätkö muut ihmiset sinua sosiaalisesti kyvykkäänä yksilönä, vai elätkö vain omassa harhaluulossasi?

Mitä väliä tällä sitten on? Kaikkihan sanovat, että älä välitä, mitä muut sinusta ajattelevat, ole vain oma itsesi.

Totta kai. Ole oma itsesi. Kunhan vain tiedät mitä olet. Mekin kannustamme sinua olemaan vain oma itsesi. Kannustamme sinua tutustumaan itseesi ja selvittämään kuka olet ja millainen olet. Sen sijaan emme kannusta sinua olemaan liian itsetietoinen ja liian ylpeä versio sinusta itsestäsi. Jos huomaat, että useat ihmiset ympärilläsi sanovat, että olet jotain muuta, kuin mitä itse ajattelet olevasi, niin uskalla miettiä edes hetken ajan, että olisikohan noiden ihmisten sanoissa sittenkin perää. Jos myöskään et tunnu saavuttavan elämässäsi niitä asioita, mitä mielisit saavuttaa, niin pysähdy hetkeksi miettimään, että ovatko ajatuksesi ja tekosi oikeasti linjassa.

On hyvin haastavaa olla täysin rehellinen itselleen ja muille ihmisille. On myös hyvin haastavaa opetella kyseenalaistamaan itseään, reflektoida omia tekemisiään ja kehittää itsestään parempaa ihmistä. Siitä huolimatta, että nämä ovat haastavia asioita, niin haluamme, että katsot itseäsi peilistä ja kysyt itseltäsi: “olenko oikeasti se, kuka luulen olevani ja kuka haluaisin olla?”

– Petri Mäkinen ja Santtu Seppänen

Petri ja Santtu ovat keittiöfilosofeja, jotka ovat ajattelevat ahkerasti maailman menoa. Kannattaa silti olla varuillaan mitä kaikkea näiden kavereiden suusta uskoo. Ajattelun ja puhumisen lisäksi he tykkäävät myös tehdä asioita. Petri työstää parhaillaan tietojärjestelmätieteen graduaan ja Santtu puolestaan kehittää Kokemuksia.fi:n myyntistrategiaa valmiiksi maailmanvalloitukseen. Molemmat heistä ovat myös mukana järjestemässä tämän vuoden Spotlightia. Mikäli itse teksti upposi ja haluat lukea Petrin ja Santun ajatuksia lisää, niin kurkkaa heidän blogi: havaintojahuomisesta.fi