Kevään tarkastelua ja tulevaisuuden odotuksia

25.01.2020

Alkuvuosi oli hienoa aikaa – JES:n toiminta pyörähti käyntiin hyvällä sykkeellä, ja vakiintuneempien tapahtumakonseptien rinnalle kehittelimme hyvää vauhtia uudenlaista sisältöä Jyväskylän yrittäjyysekosysteemin kanssa. On ollut hienoa työskennellä hallituksen kanssa, jolla on samaan aikaan sekä kokemusta että tuoretta näkemystä siitä, mitä JES voi tarjota ja mitä se voisi tulevaisuudessa olla. Lähdimme vuoteen suurella tarmolla, ja se innokkuus ei ole laantunut maailman tämän hetkisestä tilanteesta huolimatta.

Pandemia iski kaikkialle

Nimensä mukaisesti, pandemia on iskenyt kaikkialle ja tuskin on ketään, jonka elämään korona ei olisi millään tavalla vaikuttanut. Samoin se vaikutti myös toimintaamme, sillä jouduimme luonnollisesti peruuttamaan toistaiseksi kaikki loppukevään tapahtumamme. Harmillisesti tähän kuului myös Tampereen ekskursiomme, mutta hätä ei ole tämän näköinen – onhan päivä vielä huomennakin.

Tavoitteenamme on parhaamme mukaan siirtää jo suunniteltuja tapahtumia, ekskursio mukaan lukien syksylle. Syksystä tulee kiireinen, joten myös hallituksemme sisällä olemme osittain kääntäneet katseet kohti tulevaisuutta ja loppuvuotta.

Syksyn suunnitelmia ja uusia mahdollisuuksia

Luonnollisesti kevään tapahtumien peruuntuminen oli suuri pettymys meille kaikille. Siitä huolimatta, nälkä kasvoi entisestään, ja suunnittelemme uudella innolla tulevaa syksyä ja sen tavoitteita. Vakiintuneiden tapahtumakonseptien lisäksi haluamme tuoda tapahtumakenttään jotain, jolla tuoda Jyväskylän ekosysteemin tekijöitä lähemmäksi nuoria ja opiskelijoita – tästä kuitenkin lisää myöhemmin.

Myös projektien suhteen suunnitelmamme ovat suuret. Spotlight tietenkin jatkaa kehittymistään Keski-Suomen suurimpana opiskelijoiden asiatapahtumana. Innovaatio- ja yrittäjyysprojektiemme suhteen haluamme rakentaa nuorille ja opiskelijoille entistä paremmat mahdollisuudet luoda ideoistaan todellista liiketoimintaa, jossa Idea JKL toimii innovaatiotoiminnan alkukiihdyttämönä ja Discovery Tuesday alustana, jolla on tarkoituksena päästä kokeilemaan asioita kevyesti käytännössä.

Idea JKL järjestetään tänä vuonna syksyllä, ja Discovery Tuesday opiskelijoille helpompaan ajankohtaan ensi vuoden alussa. Potentiaalisimmilla tiimeillä on mahdollisuus jatkaa Yritystehtaan oppilaitoshautomoon.

Syksyn suunnittelun lisäksi ajan voi käyttää monellakin tapaa hyödyksi, ja esimerkiksi strategian rakentamiseen voimme strategiatyöryhmämme kanssa käyttää aikaamme tehokkaasti. Luonnollisesti JES:n hengen mukaisesti haluamme tietenkin pitää tekemisen reteänä, ja sisältöä verkossa onkin luvassa tällaisinakin aikoina esimerkiksi JEScastin muodossa. Virittäydy siis taajuuksille, kohta tulee kovaa asiaa kepeissä tunnelmissa verkkopalveluiden välityksellä!

Uskaltakaa olla toiveikkaita!

Pieni pilke silmäkulmassa ja terveellä toiveikkuudella vaikeistakin ajoista tulee huomattavasti helpompia. Yritykset ja yrittäjät keksivät jatkuvasti uusia tapoja kehittää liiketoimintaansa vastaamaan vallalla olevaa tilannetta. Vaikka tilanne näyttää tällä hetkellä hälyttävältä, yritysten ja erityisesti ihmisten kehittäessä toimintaansa yhteisön avulla tästäkin suosta sisukas selviää. Voi jopa olla, että kaiken tämän jälkeen pakon luoma tilanteen kehittäminen jättää jotain toimivaa myös pandemian jälkeiselle ajalle.

Ken tietää, ehkäpä tästäkin pilvestä löytyy jonkinlainen hopeareunus – tavalla tai toisella.

Tsemppiä kaikille kevääseen!

Akseli Jaara

Puheenjohtaja, Jyväskylä Entrepreneurship Society