Johtaminen, projektinhallintataidot ja onnistumisen kokemukset – niistä on JES:n projektit tehty

29.10.2019

Tärkeä ja olennainen osa JES:n toimintaa ovat projektit, joiden tarkoituksena on tarjota kokemuksia, oppeja ja inspiraatiota yrittäjyydestä. JES luotsaa kolmea eri projektia, jotka ovat IDEA JKL, Discovery Tuesday ja Spotlight ja joiden ohjaksia tänä vuonna ovat pidelleet Jyri Takanen, Joel “Joppe” Tolvanen ja Noora Ahonen.

Tämän vuoden projektipäälliköt hakivat pesteihinsä, sillä he halusivat saada kokemusta johtamisesta, kehittää projektinhallintataitojaan ja kohdata haasteita. JES:n toiminta oli entuudestaan kaikille jollain tapaa tuttua ja herättänyt kiinnostusta lähteä mukaan.

Projektipäälliköt osallistuvat omien projektiensa lisäksi myös hallituksen yleisiin edustustehtäviin.

– JES:n toiminnassa kiinnostukseni herätti tapahtumat, joista jäi aina hyvä mieli. Halusin myös päästä tuomaan sellaisia aiheita kuultavaksi JES:n tapahtumissa, jotka aidosti innostavat minua, muistelee Jyri.

– Tarkoitukseni oli tulla JES:n hallitushakuinfoon katsastamaan ja maistelemaan tunnelmaa, mutta paikan päällä tajusin, että ei saakeli, tämä homma on se, mitä mä haluan ensi vuonna tehdä. Spotlightin parissa työskennellessä pääsee koskettamaan tärkeiden asioiden äärellä niin monen opiskelijan elämää, kertoo Noora.

Projektien pyörittäminen sisältää useita erilaisia työvaiheita ja -tehtäviä. Osallistujat näkevät vain paikanpäällä olevan valmiin kattauksen, mutta sen eteen on tehty aktiivisesti töitä useiden kuukausien ajan. Projektia varten päälliköiden on muun muassa kerättävä oma projektitiiminsä, järjestää yhteisiä kokouksia, hoitaa edustustehtäviä ja metsästää inspiroivia puhujia.

– Spotin projektipäällikön pestissä on ollut ihanaa tehdä töitä! Viikot koostuvat miiteistä koko Spottitiimin kanssa ja sektorikohtaisista tiimimiiteistä: tässä pestissä pääsee tekemään töitä tapahtumatuotannon ajolistojen suunnittelun, puhuja- ja yrityskontaktointien, luentovierailujen, ständityön ja somemarkkinointisuunnitelman parissa, listaa Noora.

– Yhteisen hallitusarjen lisäksi DT-projektipäällikön arkeen sisältyi talouden seurantaa, tapahtuman suunnittelua ja eri ihmisten koordinointia, kertoo Joppe.

Kukaan tämän vuoden projektipäällikköistä ei ollut aikaisemmin johtanut näin isoja projekteja tai osallistunut tapahtumatuotantoon. Toisin sanoen kaikki heistä joutuivat epämukavuusalueilleen.

Joppe myöntää, että usko on ollut välillä loppua, mutta niinä hetkinä muilta ihmisiltä (muu hallitus, oma projektitiimi ja muut tapahtumassa mukana olleet ihmiset) saatu tuki ja palaute on osoittautunut todella arvokkaaksi.

– Viestintä on ollut oma heikkousalueeni ja se, miten selkeästi kaikki asiat tulee tapahtumissa esittää, on ollut minulle kehityksen paikka, kertoo Jyri.

– Jälkikäteen ajateltuna oli jo itsessään varsin iso haaste lähteä järjestämään Discovery Tuesdayta vailla kokemusta itse tapahtumasta saatika sellaisen tuottamisesta. Lopulta on saanut kuitenkin huomata, että suurimmat demonit ovat olleet lähinnä oman pään sisällä, myöntää Joppe.

Mutta nyt kun kaikki projektit ovat tulleet päätökseensä on todettava, että jokainen projektipäällikkö on tehnyt helvetin hienoa ja ihailtavaa työtä. Heille itselleen tämä kokemus on ollut toki haastava, mutta antanut myös paljon oppeja ja itseluottamusta jatkoa varten.

– Johtajana en voinut olettaa asioita, vaan minun vastuulla oli, että kaikki varmasti ymmärsivät, mitä tehdään. Kaikki pitää osata viestiä hyvin niin suullisesti kuin kirjallisestikin, ja siitä opin paljon, muistelee Jyri.

– On ollut hienoa nähdä, miten auliita itse yrittäjäksi lähteneet ihmiset ovat olleet tarjoamaan apuaan, kun kyseessä on ollut JES:n toiminta. Heiltä on saanut ja oppinut paljon, kertoo Joppe.

– Projektin johdossa työskentely oli uutta hommaa ja paljon olenkin oppinut esimerkiksi tyylistäni viestiä, kuten Jyri jo mainitsikin! On ollut hienoa huomata, miten paljon onkaan vuoden aikana näissäkin taidoissa lähes huomaamattaan kehittynyt, totetaa Noora.