Puheenjohtajan tervehdys

29.01.2021

Tervehdys arvon jessiläiset!

Mun nimi on Oskari Friman ja toimin JES ry:n vuoden 2021 puheenjohtajana. Ja kyllä vain, olen kotoisin Forssasta. Kerron teille tarinan siitä, miten päädyin tänne ja löysin oman juttuni yrittäjyyden parista.

Olen ollut urheileva jamppa pienestä pitäen. Koulu ei kiinnostanut minua ollenkaan, vaikka sitä oli pakko käydä urheiluakatemian lomassa. Lukiossa kuitenkin jokin klikkasi, sillä aloin arvostamaan oman uran luomista enemmän, kuin silloista urheilua. Vaikka omin sanoin olinkin hyvä pesäpalloilija, halusin silti tulevaisuudessa olla jotakin enemmän. Päädyin vuoden 2018 yhteishaussa Jyväskylän Yliopistoon opiskelemaan englannin kieliasiantuntijaksi. Reilun vuoden opiskelun jälkeen tutustuin JES:n toimintaan ja tajusin heti ensimmäisestä tapahtumasta, että tämä on aivan älyttömän mukavaa touhua. Olin tuolloin Hjallis Harkimon stagella vierailemassa ja kuuntelemassa, miten intoa täynnä olevat jessiläiset kyselivät itseä puhuttelevia kysymyksiä ja homma vei minut mukanaan. Kuten JES:n perinteisiin kuuluu, tarjolla oli ilmaista ruokaa ja paljon muita kanssaopiskelijoita eri aloilta. Rakastuin tähän mahdottoman poikkitieteelliseen yhteisöön, jossa jokainen pystyy tavoittelemaan omia unelmia yrittäjyyden parissa. Uskallan jopa sanoa, että löysin oman juttuni uudelleen yrittäjyyden parista.

Tästä päästäänkin 2019-vuoden syyskokoukseen ihmettelemään IDEA JKL:n projektipäällikön virkaa. En tullut valituksi silloin, mutta siitä ei jäänyt paha mieli, sillä tässä mahtavassa yhteisössä vallitsee sellainen kulttuuri joka ei katso vastoinkäymisiä huonossa valossa. Yllättäen alkuvuodesta kaverini Mäkelän Oskari kertoi, että projektipäällikön haku on taas auki. Kaimani toimi vuoden 2020 hallituksessa talousvastaavana. Tällä kertaa sinnikkyys palkittiin ja pääsin toteuttamaan vuoden 2020 IDEA JKL projektia yhdessä huikean projektitiimin kanssa. Tapahtumasta tuli koronasta huolimatta oikein onnistunut, vaikka

käännettiinkin projekti ylösalaisin kesken pandemian ja päädyttiin hybridi-tyyppiseen toteutukseen. Siitä jäi käteen kasa ainutlaatuista kokemusta, sillä jouduimme (lue: pääsimme) tekemään pandemian aikana sellaisia ratkaisuja, joita ei normaalina aikana tule edes huomioitua. Pääsin haastamaan itseäni päivä toisensa jälkeen mitä erilaisimpien haasteiden parissa ja testaamaan, kuinka paljon koputtelua se päänsisäinen pähkinä kestääkään. Mikä tästä teki kaikista mieluisinta oli se, että JES:n yhteisössä vallitseva tekemisen kulttuuri antoi tilaa opetella asioita omana itsenään kannustavassa ympäristössä. Minusta tuntui jo silloin, että nälkä vain kasvoi mitä enemmän söi. Niinpä päätin, että haen vuoden 2021 puheenjohtajaksi.

Ikimuistoinen 2020

Voimme varmasti kaikki olla samaa mieltä siitä, että vuosi 2020 oli monin tavoin erityinen ja tulemmekin varmasti muistamaan sen vielä vuosien päästäkin. Olenkin erittäin ylpeä resilientistä yhteisöstämme, joka ei jäänyt tuleen makaamaan paskan osuessa tuulettimeen, vaan jalkauduimme etätoteutuksien pariin erittäin nopealla aikataululla. Iso kiitos ystävilleni ja vuoden 2020 kanssahallituslaisille JEScast & JESlive -toteutuksien keksimisestä. On myös ollut ilo huomata, miten jessiläiset ja yritykset sekä yrittäjät Jyväskylän yritysekosysteemissä ovat omaksuneet vaihtoehtoiset toteutukset repertuaariinsa. Innovaatiotoiminta kukoistaa myös vaikeina aikoina ja jatkamme sen vaalimista yhteistyökumppaneidemme, sekä kaikkien yrittäjyydestä kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Ihmisillä on mieletön kyky keksiä uusia innovaatioita ja sopeutua tilanteisiin. Pysykäämme vahvoina! Jatkoimme tapahtumatuotantona erityisissä olosuhteissa ja loimme uusia yhteistyökumppanuuksia esimerkiksi Digi & Game Centerin kanssa, jossa äänitämme sekä kuvaamme meidän JEScast:it ja JESlive:t. Jyväskylän sydämestä löytyi mitä mielenkiintoisin taho joka auttoi meitä luomaan sisältöä tähän jatkuvaan kotielämään.

Vuonna 2020 loimme kolmivuotisen strategian, joka ohjaa toimintaamme tulevina vuosina entistä kehittyneempään suuntaan. Odotuksemme ovat korkealla ja toteutamme yrittäjyyden ilosanomaa osittain uusien arvojemme mukaisesti: Yrittäjähenkisesti, omaleimaisesti, avoimesti, merkityksellisesti ja yhteisöllisesti. Jatkamme tapahtumakonseptiemme kehittämistä ja pidämme huolen siitä, että JES näkyy jokaisen jessiläisen arjessa poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta.

Kohti parempaa tapahtumavuotta

Vuoden 2021 tapahtumat pärähtävät kunnolla käyntiin NYT, sillä ensimmäiset JEScast jaksomme ovat ulkona! Ensimmäisessä jaksossa keskustellaan nuorten suhteesta yrittäjyyteen. Toisessa jaksossa kuulemme Jyväskyläläisen Lankakauppa Titityyn kasvutarinan. Ensimmäinen kansainvälinen jaksomme on Otso Korhosen & Riikka Savon käsialaa, jonka kuulemme ensimmäistä kertaa helmikuun alussa. Jakson aikana kuulemme vaihto-opiskelijoiden kokemuksia yrittäjyydestä ja miten JES mahdollistaa yrittäjyyden myös kansainvälisille opiskelijoille konkreettisena uravaihtoehtona. Myös rennossa JES-hengessä toteutettava JESlive häämöttää jo, sillä ensimmäinen tapahtuma tulee 9.2 klo 17, jolloin lavalle astelee Brellan Co-Founder Jani Lehtimäki. Seuraavassa JESlive:ssä vierailijanamme on organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa, jonka kanssa pääsemme kurkistamaan ihmismieleen. Nähdään Zoomissa ja jälkimainingeissa Discordin puolella!

Tuore JES-hallitus odottelee innosta piukeana, koska pääsemme tuottamaan teille livetapahtumia! Jodelissa niitä jo kaivataan ja niin kaipaamme mekin. Tässä vaiheessa on vielä täyttä spekulointia, koska saamme järjestää perinteikkäitä sunnuntaibrunssejamme ja stage-iltoja, mutta toivotaan jälleennäkemisen koittavan pian! Tavoitteenamme on tuoda teille JES-henkisiä Livejä sekä Castejä niin kauan, kunnes saamme järjestää turvallisissa olosuhteissa omia tapahtumiamme. Kunnes aikamme tavata taas koittaa, pysykää terveinä, peskää käsiä ja noudattakaa rajoituksia.

Puheenjohtaja Oskari Friman,

Jyväskylä Entrepreneurship Society