Mikä JES? 

Kannustamme yrittäjyyteen ja tarjoamme konkreettisia mahdollisuuksia itsesi kehittämiseen, oman jutun löytämiseen, uusiin ihmisiin tutustumiseen ja yritysmaailman kontaktien saamiseen.

 

Parhaimmillaan toimintamme on mahdollistanut uusien työpaikkojen löytymisen, liikeideoiden syntymisen ja jopa yritysten perustamisen! 

Toiminnan esittely

Vuonna 2011 oli jätkäporukka, joka olisi halunnut tutustua muihin paikallisiin samanhenkisiin aktiivisiin opiskelijoihin ja opiskelijayrittäjiin rennossa ilmapiirissä. Ei ollut mitään tahoa, joka olisi mahdollistanut yrittäjähenkisten opiskelijoiden kokoontumiset. Porukan järjestämiin illanviettoihin löysi pikkuhiljaa yhä useampi jyväskyläläinen opiskelija mukaan. Toiminnasta muodostui yhteisö nimeltä Jyväskylä Entrepreneurship Society.

JES eli Jyväskylä Entrepreneurship Society on yrittäjähenkinen yhteisö opiskelijoilta opiskelijoille. Tarjoamme muun muassa puhujatapahtumia, workshopeja, inspiraatiota ja mahdollisuuksia. Olemme osa Suomen laajuista ES-järjestöjen verkostoa, jonka toimijat levittävät yrittäjyyden ilosanomaa omissa kaupungeissaan. 

Missio

JES on vaikuttava ja kaikille avoin yhteisö, joka edistää yrittäjyyttä ja tarjoaa alustan itsensä kokonaisvaltaiselle kehittämiselle, uusien ideoiden syntymiselle sekä samanhenkisten ihmisten kohtaamiselle.

Visio

JES on vuonna 2023 yrittäjyyden ja itsensä kehittämisen  edelläkävijä, joka järjestää kenttänsä parhaita, uniikkeja  tapahtumia. Yhteisöllä on kauaskantoinen vaikutus yksilöiden ja alkuvaiheen yritysten kehitykselle, ja sen merkitys tunnetaan kansallisella tasolla. JES on laadukas ja  haluttu yhteistyökumppani sekä paikallisessa että valtakunnallisessa yrittäjyysekosysteemissä.

Arvot

  • Yrittäjähenkisyys

  • Merkityksellisyys

  • Avoimuus

  • Omaleimaisuus

  • Yhteisöllisyys

JESin toiminnassa mukana oleminen ja yhteisöön kuuluminen on paras investointi, minkä opiskelija voi tehdä oman tulevaisuutensa eteen.

Tutustu JES:n strategiaan

52

Tapahtumaa vuodessa

820

Jessiläistä

42

Tekijää

2011

Vuodesta lähtien

Hallitustoiminta

Hallitus järjestää tapahtumia ja huolehtii JES yhteisön aktiivisesta toiminnasta. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi noin 12 hallituslaista, joista jokaisella on omat vastuualueensa. Uusi hallitus valitaan vuosittain syyskokouksessa marraskuussa.

 

Yhteistyökumppanit

Tapahtumat pähkinänkuoressa

1

Opi uutta ja tapaa mielenkiintoisia ihmisiä

Matala kynnys osallistua

Poikkitieteellinen

2

3

Tulevat tapahtumat

Tulevat tapahtumat

JESlive x Discovery Tuesday (ENG)

Lue lisää tapahtumista

Heading 5

Yritystehdas

Innova 1 - 9. kerros

Piippukatu 11,

40100 Jyväskylä

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon
  • White Twitter Icon

© 2020 Jyväskylä Entrepreneurship society - JKLES