JES

shownav

JES

Tiimi

Ilja Aalto / Puheenjohtaja

Ilja Aalto / Puheenjohtaja

Paljasjalkainen jyväääskyläläinen Ilja elää ja hengittää urheilua jokaisella solullaan. Uusista asioista helposti innostuvan kolmannen vuoden yhteisöviestinnän opiskelijan toinen suuri intohimo on matkustaminen: usein seuraava reissu onkin varattu vain tunteja edellisen päättymisen jälkeen. Ihmisenä Ilja pyrkii olemaan rento ja helposti lähestyttävä kaveri, joka luottaa toisinaan liikaakin mottoonsa: “asioilla on tapana järjestyä”.

Yliopisto-opintojen lisäksi Iljalta löytyy kokemusta parin vuoden verran aktiivisesta ainejärjestötoiminnasta sekä työelämästä niin yksityiseltä kuin julkiseltakin puolelta.
Iljalla on aina monta rautaa tulessa, mutta hän on silti harmillisen huono multitaskaaja. Mikäli Ilja on erehtynyt jäämään vapaa-ajallaan Suomeen, löytää hänet usein salibandykaukalosta – sekä aina sunnuntai-iltaisin Matsi Barin Ken Otila -sporttitietovisasta, jossa Iljan edustamalla Känkky-joukkueella on JESsin tavoin suuret tavoitteet vuodelle 2017.

Silja Pöyhönen / Varapuheenjohtaja

Silja Pöyhönen / Varapuheenjohtaja

Silja on neljännen vuoden kauppakorkeakoulun opiskelija, joka päätti kandiksi valmistuttuaan kuunnella sisällään asuvaa nörttiä ja vaihtaa tietojärjestelmätieteen puolelle. Silja on luova ideanikkari, joka ei pidä turhista perinteistä. Siksi hän hakeutuikin varapuheenjohtajan pestiin, koska näin hän pääsee kehittämään koko järjestön toimintaa tehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti. Silja onkin jo järjestöjyrä, sillä hän toimi Pörssi ry:n projektivastaavana vuoden 2015.
Siljaa kiinnostaa erityisesti se, kuinka paljon teknologia muovaa ihmisen jokapäiväistä arkea ja miten omaa ajankäyttöä ja tehokkuutta voi parantaa uusien teknologioiden avulla. Kun Silja ei opiskele tai tee JES:in hommia, hän vetää kotonaan tv-sarja-maratoneja, pelaa, piirtää, nauttii hyviä oluita ja kokkailee. Silja asettaa itselleen jatkuvasti uusia tavoitteita ja on päättänyt opetella joka vuosi uusia erilaisia taitoja. Vuonna 2016 Silja aloitti sukeltamisen ja vuoden 2017 aikana hän on luvannut ottaa haltuun lumilaudan sekä opetella kengittämään hevosen. Ja pitämään JES:in hallituksesta hyvää huolta.

 

Nelli-Sofia Peuranen / Sihteeri ja tiedotusvastaava

Nelli-Sofia Peuranen / Sihteeri ja tiedotusvastaava

Loputon uteliaisuus ja uuden oppimisen halu on tehnyt Nelli-Sofiasta eräänlaisen elämän tutkimusmatkailijan, jolta ei puutu innokkuutta tarttua tilaisuuksiin kartuttaa kokemuksia ja avartaa ajattelua.Tällä haaveilijan vikaa omaavalla opiskelijan alulla on tarve tutkia ja ymmärtää maailman menoa pohjamutia myöten, sekä vahva halu tehdä asioista parempia. Ensimmäisen vuoden musiikkitieteen opiskelijalle onkin täysin luontevaa löytää itsensä JES:sin riveistä, jossa pääsee toteuttamaan itseään ja valjastamaan osaamisensa, luovuutensa ja tarmokkuutensa yhteisen hyvän rakentamiseksi; mikä onkaan palkitsevampaa kuin olla osana prosessia, jossa aineettomat ideat muuttuvat todellisiksi tapahtumiksi!

Musiikki on Nellille ilmaa jota hengittää. Viulu on kasvanut saumattomaksi käsien jatkeeksi, josta ei voisi luopua, vaikka valtakunnallisen nuoriso-orkesterin kappaleiden harjoitteleminen onkin välillä veren, hien ja kyynelien sävyttämää. Pianolla soivat omaksi iloksi lähinnä elokuvissa kuullut sävelet, ja kenellekään tuskin jää huomaamatta kyseisen muusikon hyräilyn ja lauleskelun säestämä läsnäolo.
Nelli on myös eräänlainen elämäntapahifistelijä; lenkki aamuauringon valaisemilla kaduilla, musteen tuoksu kirjan sivuilla, ämpärin kokoisen kahvimukin lämpö käsissä, sekä naurunremakka ystävien parissa saavat hymyn välkkymään silmissä.

Santtu Seppänen / Tapahtumavastaava

Santtu Seppänen / Tapahtumavastaava

Toista tapahtumavastaavan viittaa kantava Santtu on miehenä yhtä hymyä ja innostusta. Humoristinen ja innovatiivinen nuori tietojärjestelmätieteiden opiskelija onkin lupautunut antavansa kaikkensa järjestääkseen JES:sille vuonna 2017 sen historian huikeimman kattauksen erilaisia tapahtumia yhdessä Sannin kanssa.

Viime syksynä Santtu koki rinnassaan tyhjyyttä, jonka vain järjestötoiminta voisi täyttää. Aiemmin JES:sin tapahtumista aktiivisesti nauttinut Santtu kokikin tämän yhteisön omakseen ja päätti hakea mukaan. Mukaan päästyään hän onkin ollut koko sydämellään mukana edistämässä poikkitieteellistä verkostoitumista ja yrittäjyyden aloittamista.
Energiaa puhkuva höyryjuna, joka Santtuna tunnetaan, ei asetu laakereilleen lepäämään edes yliopiston vapaapäivinäänkään, vaan hän työskentelee myös rautaisena myyntimiehenä Kokemuksia.fi:llä. Ylimääräisen vapaa-aikansa Santtu käyttää käymällä ystäviensä kanssa kebabilla ja rentoutuen hörppimällä Punaisen kirahvin kahvia.

Sanni Oranen / Tapahtumavastaava

Sanni Oranen / Tapahtumavastaava

Sanni on toinen tämän vuoden tapahtumavastaavista, kaverinaan leppoisa Oulunpoika Santtu. Sanni opiskelee viimeistä vuottaan tiimiakatemialla ja on tehnyt siellä jos jonkinmoista! Tällä hetkellä hänen pääprojektinsa on Punaisen Kirahvin kahvipaahtimolla sisällöntuottajana ja B2B-myyjänä. Akatemian aikana hän on mm. jakanut Apsi-apinana banaania lapsille, pyörittänyt paria kahvilaa, joulukauppaa ja toimii tälläkin hetkellä talouspäällikkönä yrityksessään. Osaamista löytyy siis jo monista hommista, mutta tänä vuonna on tultu hakemaan lisää oppeja tapahtuman järjestämisestä!

Tulevaisuudessa Sanni haluaa tehdä töitä hyvinvoinnin parissa. Häntä kiinnostaa ihmisen kokonaisvaltainen terveys ja sen edistäminen.

Sanni rakastaa koiria, hyvää ruokaa ja tunnelmointia. Touhun täyteiset päivänsä hän kruunaa ystäviensä kanssa keskustellen tai kuntoillen. Ainoastaan tunneiksi venähtäneet siivoushetket tai yllätykselliset sarjat saavat tämän tytön pysähtymään!

Anni Nyyssönen / Talousvastaava

Anni Nyyssönen / Talousvastaava

JES:n rahavirtoja hallitsee tänä vuonna neljännen vuoden puheviestijä Anni. Anni on positiivinen ja helposti innostuva tyyppi, jota harvemmin tarvitsee houkutella mukaan uusiin juttuihin. Anni nauttii suuresti sosiaalisista tilanteista sekä uusien ihmisten tapaamisesta, ja löytääkin usein itsensä mitä mielenkiintoisempien keskustelujen keskeltä.

Itsensä jatkuva kehittäminen ja haastaminen ovat Annille tärkeitä juttuja. Monen vuoden työkokemus ja erityisesti viime vuosi oman ainejärjestönsä tapahtumavastaavana innostikin häntä hakeutumaan jälleen uusien haasteiden eteen, tällä kertaa JES:n messiin. Tulevaa vuotta Anni odottaa innolla, ja siitä onkin hänen mukaansa tulossa parasta ikinä!
Annin hymy ei hyydy kun elämässä on tarpeeksi urheilua, extempore reissuja ja ystävien kanssa hengailua. – Kunhan vain et erehdy syömään Annin seurassa banaania tai purkkaa.

Niko Koivisto / Juhla- & excuvastaava

Niko Koivisto / Juhla- & excuvastaava

Uutta juhla- ja excuvastaavan pestiä vuonna 2017 lähtee vetämään Niko Koivisto. Tämä lupsakka savolainen on toisen vuoden tietojärjestelmätieteen opiskelija, jolta ei tekemisen meininkiä puutu. Kokemusta järjestötoiminnasta, tapahtumien järjestämisestä sekä valtavan määrän kontakteja Niko on kartuttanut viimeisimpänä Dumppi ry:n yrityssuhdevastaavana.

Niko odottaa innolla, mitä vuosi 2017 tuo tullessaan, sillä hän uskoo vuoden olevan Jes:ille ennennäkemätön. Niko haluaa tarjota tulevana vuonna Jes:in jäsenistölle unohtumattomia hetkiä, ja lupaakin uuden vuoden täyttyvän positiivisista yllätyksistä.
Silloin, kun Niko ei paahda jonkin projektin parissa, hänet löytää nauttimasta hyvästä ruoasta, juomasta sekä seurasta ympäri Suomea – ja välillä maailmaakin.

Jere Kattelus / Markkinointivastaava

Jere Kattelus / Markkinointivastaava

Jere on siinä mielessä hauska mies, että hän on Pohojanmaalta. Siinähän ei sinänsä mitään hauskaa ole, mutta Jeren tilannetaju ja silmäkulman pilke hakee silti vielä vertaistaan. Tämä 3.vuoden tietojärjestelmätieteilijä on henkeen ja vereen myyntiä ja markkinointia, ja tietääkin kyseisistä aihepiireistä kaiken. Ellei tiedä, tietää viimeistään huomenna.

JES-vuodessaan Jere näkee vain mahdollisuuksia. Sanavalmis nuorimies tuottaa sisältöä kuin H.C.Andersen tuotti satuja, ja näiden oppien myötä hänen ainoa visionsa onkin tehdä JES:sistä parempi kuin koskaan.
Silloin kun Jere ei ole jutustelemassa ystävilleen myynnin ja markkinoinnin saloista, hän tekee sitä itse toiminimensä kautta muun muassa Way Outille sekä Olutsamalle. Jerellä ei työt lopu, sillä tarina kertoo hänen saavan töitä sieltä, minne hän ikinä kulkeekin

Joonas Pylvinen / Sidosryhmävastaava

Joonas Pylvinen / Sidosryhmävastaava

Yrittäjyyteen hurahtanut insinööriopiskelija ja JES:n toinen kolmenkympin rajoilla keikkuva toimihenkilö Joonas on intohimoinen yrittäjyyden puolestapuhuja sekä verkostojen rakentaja ja juuri siksi hänet napattiin mukaan JES:iin sidosryhmävastaavaksi. Sidosryhmävastaavan tehtävä on pitää yhteyksiä muiden kaupunkien ES:iin ja koordinoida yhteistyöhankkeita. Lisäksi muutaman vuoden takainen haave aktiivisesta ES-verkostosta on kaivettu naftaliinista.

JES-pestin ulkopuolella Joonas kehittää JAMK Generator yrittäjyys ja innovaatiot -yksikön palkkalistoilla Jyväskylän opiskelijayrittäjyyskenttää. Visiona on, että lähtökohtaisesti jokainen Jyväskylän korkeakouluopiskelija voisi olla yrittäjä. Tämä mahdollistuu laskutuspalveluiden ja osuuskuntien kautta, sekä tarjoamalla opiskelijoille yrittäjyyteen kannustava sekä toimintaa tukeva infrastruktuuri. Jamkin IT-yksikköön Lutakon Dynamolle perustettiin Joonaksen ja muiden aktiivisten opiskelijoiden toimesta IT-osuuskunta DynamIT keväällä 2015, jonka ensimmäinen puheenjohtaja Joonas oli ja siitä lähtien hän on ollut toiminnassa aktiivisesti mukana. Osuuskunta mahdollistaa opiskelijoille töistään laskuttamisen ja it-osuuskunnan kautta opiskelijat ovat tehneet taitojensa mukaan mm. verkkosivuja, mediatöitä ja ohjelmistoprojekteja saaden niistä rahaa ja opintopisteitä. Vuonna 2016 perustettiin Jamkille myös muiden alojen osuuskuntia, joiden verkostoa Joonas intohimoisesti rakentaa. Lisänimi “Verkostohäslä” osuu siis kohdalleen.
Kiinnostuksen kohteiksi Joonas mainitsee yrittäjyyden lisäksi mm. teatterin, hip hop kulttuurin ja airsoftin. -Joko teknologiayrittäjyys mainittiin? :)

Jani Rutanen / Discovery Tuesday -projektipäällikkö

Jani Rutanen / Discovery Tuesday -projektipäällikkö

Jani on toinen porukan senioreista huikealla 29-vuoden iällään. Elämään on mahtunut monenlaista mielenkiintoista puuhaa etenkin järjestömaailmassa, josta välillä tuli jo ammatti ja työ neljäksi vuodeksi Punaisen Ristin leivissä. Opiskelijan vapaus (ja ehkä vähän myös kunnianhimo) poltteli takapuolessa ja tilaisuuden osuttua kohdille Jani palasi nauttimaan elämänsä parhaista vuosista opiskelujen pariin.

Jani aloitti syksyllä 2016 opinnot yhteisöviestinnän maisteriohjelmassa, josta ohjelma siirtyi JYUn kauppakorkeakouluun ja muutti nimensä viestinnän johtamiseksi. Aiemmin suoritettuna on yhteisöpedagogin-tutkinto Humanistisesta ammattikorkeakoulusta. Humanistista ja järjestöjyyrästä on siis kovaa vauhtia kuoriutumassa kauppatieteilijä.

Siviilissä Janin tapaa esimerkiksi heittelemästä muovilätkää ultimaten parissa, pyöräilemässä ympäri kaupunkia sekä metsiä, kamera kädessä heiluen, nauttimassa kulttuurista tai vaikkapa rentoutuen oluen ja saunan äärellä.
Discovery Tuesday on oikeastaan paluu juurille, koska Janin ensikosketus järjestötouhuihin oli ToukoFestin järjestelytehtävissä vuonna 2003. ToukoFest, nuorten yrittäjyyskasvatus, vapaaehtoistoiminta erilaisissa järjestöissä sekä lukuisat erilaiset järjestetyt tapahtumat ovat olleet vuosien varrella kova koulu. Välillä Jani hairahtui kovaan työelämään, joten nyt on aika palata tapahtuman järjestämiseen ja opiskelijoiden yrittäjyyden edistämisen pariin.

Renne Hirsimäki / Spotlight-projektipäällikkö

Renne Hirsimäki / Spotlight-projektipäällikkö

Renne on neljännen vuoden tietojärjestelmätieteen opiskelija, jolla on vankkaa kokemusta yhdistys- ja järjestömaailmasta Jyväskylässä. Kokemusta löytyy opintojen ajalta ainejärjestö Dumpista, Olutseura DOSin pyörittämisestä sekä ylioppilaskunta JYYstä.

Vuonna 2017 Rennen vastuu JESissä on toimia Spotlightin projektipäällikkönä. Suuren tapahtuman järjestäminen tuo uusia haasteita, joihin Renne tarttuu mielellään kaksin käsin. Spotlightin ohella Renne tuo JESin toimintaan arvokasta kokemusta järjestötoiminnasta ja hyvistä käytänteistä.

Rennen voi löytää hyvän oluen ääreltä keskustelemassa informaatioteknologian tuomista mahdollisuuksista, opetuksen kehittämisestä yliopistolla tai ihan oikeastaan mistä tahansa. Lisäksi Renneen voi törmätä yliopistolla jo edellä mainituista puuhista tai vaikkapa ylioppilaskunnan edustajiston kokouksista.

Sanna Mäkiö / Kansainvälisyysvastaava

Sanna Mäkiö / Kansainvälisyysvastaava

Nytkö piti puhua suomea? Sanna on viidennen vuoden yliopisto-opiskelija, joka elää vahvasti kansainvälisessä maailmassa. Taustalla englannin kandiopinnot ja nykyisin kansainvälisen bisneksen ja yrittäjyyden maisteriohjelmassa, Sannan aivot toimivat puoliksi suomeksi ja puoliksi englanniksi. Sekä tarvittaessa voi niistä aivoista alkaa kaivaa ruotsia, saksaa, ranskaa, venäjää, iiriä tai suomalaista viittomakieltäkin. Vaihtelevalla menestyksellä tosin.

Rennon rauhallisella ja järjestelmällisellä otteella toimiva Sanna on kovasti päättänyt tuoda JESsin toimintaan lisää kansainvälisiä tuulia, mutta myös auttaa aina siellä missä tarvitaan ja mielellään lähtee kokeilemaan uusia ja hauskoja asioita. Huhukin kertoo, että alun perin ilman suurempaa tietoa ralliautoilusta, nyt Sannan on voinut löytää kesäisin juoksentelemassa ympäriinsä auttamassa Jyväskylän MM-ralleissa jo kolmen vuoden ajan.
Normaalisti vapaa-ajalla Sannan löytää helpoiten lähimmästä kahvijonosta, leffasalista, lätkäkatsomosta, kavereiden seurasta tai kotoa katsomasta TED Talkeja. Musiikkikin Sannalla soi lähes nonstop ja se onkin tärkeä henkireikä tämän lahtelaisen elämässä.

 

 

Henna Sauranen / Graafikko ja Webmaster

Henna Sauranen / Graafikko ja Webmaster

Henna on media-alasta kiinnostunut nuori nainen, joka opiskelee tällä hetkellä tietojenkäsittelyä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Aikaisempaa osaamista Henna on Media-assarina kerryttänyt työskentelemällä graafikkona sekä järjestötoiminnan osalta hän on toiminut Jyväskylän tradenomiopiskelijat ry Konkurssin vuoden 2016 hallituksen webmasterina. Vuosi järjestötoiminnassa ei kuitenkaan riitänyt ja Henna päätti hakea mukaan JESsin toimintaan ja pian hän löysikin itsensä Graafikon/Webmasterin pestistä.

Vuoden 2017 aikana Henna tulee loihtimaan JESsille raikasta grafiikkaa sekä huolehtimaan siitä, että nettisivut pysyvät ajan tasalla.  Kun vapaa-aikaa löytyy, Henna käyttää sen ystäviensä kanssa sekä valokuvaten.